sunnuntai 31. tammikuuta 2016

APPELSIINI-PÄHKINÄJUUSTOKAKKU


Tämän raikkaan kakun jujuna ovat täytteessä rouskuvat pähkinät. Poikaystäväni toivoi juustokakkua, jonka täytteessä olisi pähkinöitä. Vastaavanlaista kakkua ei ole tullut missään vastaan, mutta Valion sivuilta löytyi resepti, jota sovelsin kakun valmistuksessa.

Lopputuloksesta tuli ihan hyvä: pähkinäpalat piristävät täytettä ja kaiken kruunaa raikkaat appelsiinilohkot kakun pinnalla.

APPELSIINI-PÄHKINÄJUUSTOKAKKU (⌀20cm, 8-10 hengelle)

Pohja:
130 g tummia täytekeksejä
25 g voita

Täyte:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
n. 125 g pähkinöitä
5 liivatelehteä
1 rkl appelsiinimehua
2 dl vispikermaa
300-400 g tuorejuustoa

Päällys:
2 appelsiinia
2 liivatelehteä
2,5 dl appelsiinimehua

1. Aloita valmistamalla kinuskikastike. Mittaa 2 dl kuohukermaa ja 2 dl fariinisokeria kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Jäähdytä ensin vesihauteessa ja siirrä sitten jääkaappiin. (Tämän voi tehdä jo edellisenä iltana, jotta kastike on varmasti täysin jäähtynyt ennen vaahdotusta.)

2. Rouhi pähkinät veitsellä. Itse käytin pähkinäsekoitusta, jossa oli cashew-, hassel-, pistaasi- ja maapähkinöitä. 

3. Vuoraa ⌀20cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa täytekeksit ja sulata voi. Sekoita keksimuru ja voisula, ja painele seos vuoan pohjalle.

4. Laita täytteen liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma, notkista tuorejuusto ja vaahdota kinuskikastike. Yhdistä vaahdot ja tuorejuusto keskenään ja lisää pähkinärouhe.

5. Kuumenna 1 rkl appelsiinimehua ja sulata siihen liivatteet. Lisää liivateseos täytteen joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle. Siirrä kakku hyytymään jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi ennen päällyksen tekoa.

6. Laita päällyksen liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Leikkaa appelsiineista kuori ja leikkaa lohkot kalvottomiksi. Asettele appelsiinilohkot kakun päälle. Kuumenna 0,5 dl appelsiinimehua ja sulata siihen liivatteet. Sekoita liivateseos lopun kylmän appelsiinimehun joukkoon. Kaada neste varovasti kakun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vielä vähintään 2 tuntia.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

SAARISTOLAISLEIPÄ


Saaristolaisleipä on todella herkullinen leipä, jonka valmistus on melko vaivatonta. Näitä leipiä valmistin oikein urakalla läheisille joululahjaksi. Saaristolaisleivän alkuperäinen resepti on Valion.

SAARISTOLAISLEIPÄ (3 kpl)

700 g piimää
50 g hiivaa
290 g siirappia
500 g vehnäjauhoja
170 g mämmimaltaita
130 g ruisjauhoja
40 g vehnäleseitä
15 g suolaa

vuokien voiteluun öljyä

leipien voiteluun:
2 rkl kuumaa vettä
2 rkl siirappia

1. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva piimän joukkoon. Lisää siirappi.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää piimäseoksen joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi.

3. Voitele leipävuoat (vetoisuus 1-1,5 litraa) öljyllä. Jaa taikina kolmeen leipävuokaan, n. 600g/vuoka. Tasoita pinta. Nostata lämpimässä paikassa noin tunti.

4. Paista leipiä 170-asteisessa uunissa 45-60 minuuttia. Sekoita kuuma vesi ja siirappi keskenään. Sivele seos uunituoreiden leipien päälle. Anna leipien jäähtyä vuoissa.

Saaristolaisleipä on parhaimmillaan parin päivän kuluttua leipomisesta. Leipä säilyy jääkaapissa jopa 2 viikkoa.