tiistai 8. syyskuuta 2015

PERINTEISET KARJALANPIIRAKAT


Karjalanpiirakat ovat kuuluneet meidän perheen arkeen ja juhlaan niin kauan kuin muistan. Karjalasta kotoisin oleva mummuni on usein leiponut karjalanpiirakoita. Nyt kun mummu ei enää pysty piirakoita leipomaan, olen tehnyt niitä silloin tällöin itse.

Karjalanpiirakoiden leipominen ei ole vaikeaa, mutta todella aikaa vievää puuhaa. Riisipuuro kannattaakin keittää valmiiksi jo edellisenä päivänä. Taikinan muotoilussa on monta työvaihetta: taikina jaetaan osiin, pyöritellään palloiksi, pallot litistetään ja lopulta kaulitaan ohuiksi kuoriksi.

Piirakkataikina kuivuu herkästi, joten on tärkeää suojata taikina työvaiheiden välillä muovilla (tuorekelmulla). Lisäksi kannattaa käyttää runsaasti ruisjauhoja kuorien välissä tarttumisen estämiseksi.


KARJALANPIIRAKAT (noin 25 kpl)

Puuro:
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l maitoa
1 tl suolaa

Piirakkataikina:
2 dl vettä
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä

Voiteluun:
1 dl vettä
60 g voita

1. Keitä puuro: kiehauta vesi kattilassa ja lisää riisit. Anna kiehua pari minuuttia kunnes vesi on haihtunut. Lisää maito. Sekoittele puuhaarukalla ja anna kiehua hiljalleen, kunnes puuro alkaa saostua. Loppuvaiheessa puuron voi jättää hautumaan kannen alle, mutta sekoita kuitenkin usein pohjaanpalamisen estämiseksi. Keitä puuroa yhteensä n. 40 minuuttia. Siirrä puuro jäähtymään. Puuron voi tehdä valmiiksi edellisenä päivänä.

2. Tee taikina: sekoita kulhossa kylmän veden joukkoon suola sekä ruis- ja vehnäjauhot. Sekoita puuhaarukalla ja lopuksi käsin. Lisää öljy. Älä vaivaa taikinaa turhaan.

3. Leivo taikinasta tasapaksu tanko ja jaa se 25 osaan. Pyörittele palat sileiksi palloiksi. Litistä pallot tasapaksuiksi lettusiksi. Pinoa ne ja ripottele väliin runsaasti ruisjauhoja, peitä muovilla. Kauli lettuset piirakkapulikalla mahdollisimman ohuiksi pyöreiksi piirakkapohjiksi, käytä apuna ruisjauhoja. Pinoa pohjat päällekkäin ja ripottele väliin runsaasti ruisjauhoja ja laita päälle muovi kuivumisen estämiseksi.

4. Täytä pohjat yksi kerrallaan. Harjaa jauhot pohjista pois pullasudilla. Laita pohjille n. 1½ rkl puuroa ja levitä se kostutetun veitsen avulla ylhäältä alas ja sivuilla melkein reunoihin. Taivuta piirakan reunat puuron päälle ja ummista piirakat etusormilla rypyttäen.

5. Ripottele uunipellille hieman jauhoja ja lado piirakat pellille vieri viereen (älä käytä leivinpaperia). Paista 275-asteisen uunin keskitasolla n. 10 minuuttia.

6. Voitelua varten kiehauta kattilassa vesi ja sulata joukkoon voi. Kasta piirakat kauttaaltaan vesi-voiseokseen. Pinoa piirakat kulhoon päällekkäin ja peitä voipaperilla ja liinalla. Piirakat saavat pehmetä puoli tuntia.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti